Esittelyssä rakastettu Pinot Noir

Pinot Noir on ollut yksi meidän punaisista suosikki rypäleistämme jo vuosia. Mielenkiinto Pinot Noiria kohtaan juontaa juurensa sen monipuolisuuteen, johon vaikuttaa voimakkaasti sen kasvuympäristö. Tässä kohtaa lienee reilua myös mainita, että Pinot Noir on melko haastava rypäle kasvattaa ja niinpä erot huippuhyvien ja huonojen Pinot Noirien välillä ovat isoja, niinpä ostoskoriin voi päätyä suuria pettymyksiä sekä syviä nautinnollisia huokauksia aikaansaavia viinejä.

Hollywood – Pinot Noirin alkujuurien uskotaan löytyvän Ranskan Bourgognesta. Ranska onkin edelleen ykkönen Pinot Noirin viljelyssä ja hieman ehkä yllättäen USA on listalla toisena. Moni viininystävä on varmasti ehtinyt jo näkemään vuonna 2004 valmistuneet Sideways elokuvan, ja ottamatta nyt sen kummemmin kantaa itse elokuvaan niin on kuitenkin hyvä hieman pohtia elokuvan vaikutuksia USA:n viinimaailmaan. Vuonna 2009 Sonoma State University julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan elokuvan olisi kasvattanut Pinot Noirin myyntiä 170 % ja viljelyspinta-alaa 7–8 %, Merlotin myyntien laskiessa samaan aikaan. Ei nyt ehkä ihan järkkymätöntä dataa, mutta mielenkiintoista yhtä kaikki. Ai kuka on se kolmanneksi suurin Pinot Noirin viljelijä? Se on Saksa.

Kylmästä lämpimään – Elokuvia enemmän kiinnostusta Pinot Noirissa kuitenkin herättää sen monipuolisuus, juuri se, jonka takia se on myös meidän suosikki rypäleitä. Pinot Noir kuuluu niihin muutamiin punaisiin rypäleisiin, joista on suhteellisen helppo löytää punaviiniä, roséta, kuohuviiniä ja valkoviiniä! Myös ilmaston vaikutuksen Pinot Noirin makuun ja täyteläisyyteen tuovat näiden upeiden viinien taakse lisää kirjoa. Viileiden alueiden Pinot Noirit ovat usein kepeämpiä, ja niissä korostuu hapokkuus sekä punaiset marjat, usein karpaloisuus. Väriltään viileiden alueiden Pinot Noirit ovat usein kalpeita ja läpinäkyviä. Lämpimillä alueilla viinin väri on hieman syvempi, mutta edelleen läpinäkyvä. Lämpimämmän alueiden Pinot Noirit ovat usein hieman täyteläisempiä ja niiden marjaisuus muuttuu kirsikkaisemmaksi ja mukaan astuu usein myös vadelma sekä lakritsimainen mausteisuus. Tietysti kuten aina, nämäkään asiat ei ole kiveen kirjoitettuja ja viinintekijällä on kasvuympäristön lisäksi oma osansa näyteltävänä viini valmistuksessa, hence the name ”viinintekijä”.

Miksi juuri nämä viinit – Tällä kertaa maistettavat viinit valikoituivat paikallisen Alkon myymälän valikoimasta. Tilausvalikoimasta olisi löytynyt reilusti muitakin vaihtoehtoja ja mukaan olisi voinut valita myös kuohuvia, roseita sekä jotain valkoistakin. Halusimme kuitenkin samalla testata kuinka kattavan tastingin saisimme aikaiseksi aivan tavallisesta Alkon myymälästä ja mielestämme suoritus oli oikein hyvä!

Ai niin! Ne Jotka Sidewaysiä mukailleen sanovat ”I am NOT drinking any f****** Merlot!”, he voivat Valtteri Bottaksen sanoja lainataksemme ”vetää viikseen”. Antaa kaikkien rypäleiden kukkia ja tuottaa meille uusia viinejä maisteltavaksi.

Tämä kuusikko löytyi paikallisen Alkon valikoimasta (Lauttasaari). Sieltä olisi saattanut löytyä muutama muukin, mutta mielestämme 6 viiniä hyvä määrä yleiskatsaukseen.

Pheasant’s Sail Pinot Noir 2020 – Uuden-Seelannin viinit saavat meiltä helposti arvosteluissa muutaman (vähintäänkin mentaalisen) ekstra pisteen, koska toinen meistä on ollut vaihdossa Uudessa-Seelannissa ja lasillinen Uuden-Seelannin viiniä saa ajatukset karkaamaan kauas kauas merten taa. Yritetään kuitenkin olla objektiivisia! Pheasant’s Sail tulee Marlboroughin alueelta, joka on useimmille hieman tutumpi Sauvignon Blanceistaan, mutta alueelta tulee myös oikein mukavia Pinot Noireja. Pheasant’s on keskitäyteläinen viini, jossa on miellyttävän pehmeät tanniinit ja mukava hapokkuus, joka saa tämän viini toimimaan hieman rasvaisempienkin ruokien kanssa. Tuoksu on aavistuksen kukkaisa, karpaloinen sekä tumman marjaisa. Maku seurailee tuoksun linjaa tuoden mukaan myös hieman yrttisyyttä. Tämä viini tykkää sienistä ja niinpä kokkailtiin tämän seuraksi sienirisottoa.

Leyda Las Brisas Pinot Noir 2020 – Leyda Las Brisas on Chilen rannikon läheisyydessä, melko viileällä alueelta tuleva Pinot Noir. Viinin nimi, Las Brisas, tarkoittaa merituulta ja näin Lauttasaarelaisina voimme helposti samaistua ja maistaa sen viinissä… ainakin kun tuntee tarinan nimen takaa ja oikein pinnistää mielikuvitusta viiniä maistaessa. No, oikeasti viinissä ei ole aistittavissa suolaista tuulta tai kuivaa meriheinää vaan kirsikkaisuutta ja punaisia marjoja. Viini on keskitäyteläinen ja tanniinit ovat pehmeät. Maku on kirsikkainen, aavistuksen vadelmainen ja yrttinen. Myös tämä viini pitää sienistä, joten nautimme sen kanssa Cajun lohta, ei kovin loogista, mutta hyvää!

Hahn Pinot Noir 2019 – Nyt sitten päästäänkin Yhdysvaltoihin, Sideways elokuvan kulisseihin! Tai no, ei sentäs. Kalifornian viinialue on kokonaisuudessaan noin 1100 km mittainen ja etäisyys Hahnin viinitilalta Sideways kuvauspaikalle Santa Barbaraan on miltei 600 km. Amerikassa kaikki on suurta! Myös Hahn Pinot Noir on suuri viini, sillä se on täyteläinen viini silkkisin tanniinein. Tuoksu on runsaan marjaisa ja melko runsas. Maku on suuntäyttävä ja siitä löytyy kirsikkaa, vadelmaisuutta, mustikkaisuutta ja paahteisuutta. Tämä viini sopii niille, joille Pinot Noirit on yleensä liian kepeitä, mutta olisi halua päästä tutustumaan rypäleeseen. Hahn sai seurakseen grillattua karitsan ulkofileetä, tryffelivoita ja uusia perunoita.

Kyllä Jenkeissä Pino Noiritkin osataan tehdä, mutta tulee sieltä hyviä Merlot viinejä vaikka Sideways elokuva ehkä muuta väitti.

Sumaridge Pinot Noir 2017 – Verrattain nuori eteläafrikkalainen viinitila Sumaridge on perustettu vasta 90-luvulla entisten omenatarhojen paikalle ja ensimmäisten viinien vuosikerraksi merkittiin vuosiluku 2000. Viinitilan omistaa nykyisin Englannin Suffolkista kotoisin oleva pariskunta Simon Turner ja Holly Bellingham. Sumaridgen erityisosaamista ovat single varietal Pinot Noirit ja Chardonnayt, mutta kellarista löytyy myös blendejä. Alkon erikoiserästä löytynyt Pinot Noir oli testimme selkeästi poikkeavin Pinot Noir, sillä vaikka se oli keskitäyteläinen kuten muutama muukin viineistä, oli siinä erityisen paljon syviä tummempia makuja, kuten suklaata, mausteisuutta, karhunvadelmaa ja kypsää kirsikkaisuutta. Viini oli myös hieman odotettua tanniinisempi, mikä saikin meidät vaihtamaan ruokasuunnitelmamme karitsasta (jotka nautittiin sitten myöhemmin Hahn Pinot Noirin kanssa) naudan marmoriin.

Karl May Pinot Noir 2020 – Klassisempaa eurooppalaista tyylisuuntaa edustava Karl May Pinot Noir on keskitäyteläinen, mukavan tanniininen viini, jonka mausta löytyy karpaloa, vadelmaa sekä kukkaisuutta. Perinteikkyyttä löytyy siis viinin mausta, mutta myös itse viinitilasta. Karl May on nykyisin kahden, usein kaksosiksi luultujen veljesten hallinnoima viinitila, joka toimii jo seitsemännessä polvessa. Viinitila on perustettu 1815, mutta Karl May on silti ollut pitkään edelläkävijä muun muassa luomuviljelyssä. Kaikki Karl Mayn viinit ovat olleet luomuja jo vuodesta 2007 asti. Karl May Pinot Noir testattiin kesäiltana parvekkeella kuunnellen ’Lyhyt Historia Lähes Kaikesta’ äänikirjaa.

1815 perustettu Karl May edustaa klassista eurooppalaista Pinot Noiria.

Jean-Marie Reverdy La Villaudière Sancerre Rouge 2018 – Sancerre on nykyisin tunnettu Sauvignon Blancista, mutta näin ei kuitenkaan ole aina ollut, vaan Sancerre oli Pinot Noirin valta-aluetta aina viinikirvan tuloon asti. Vattuniemen Viinikerho on liian nuori muistamaan mitään ajalta ennen viinikirvoja, joten me myös vahvasti miellämme Sancerren Sauvignon Blanciin. Miten tämä kaikki liittyy mihinkään? Siten, että Jean-Marie Reverdy Rougea lasissa pyöritellessä, tuoksusta tuli jatkuvasti nenään herukkaisuutta! Tuoksussa oli toki myös Pinot Noirille tyypillistä karpaloa sekä kirsikkaisuutta. Tuoksun herukkaisuus ei enää tullut mukaan makuun, vaan maku seuraili tuoksun kirsikkaa ja karpaloa, ja toi mukanaan myös yrttisyyttä sekä tummempaa marjaisuutta kuten mustikkaa. La Villaudièren kanssa nautimme ranskalaisia juustoja.

Linkit maahantuojien sivuille:

Nordalco

Viinimaa

Viiniposti

The Wine Room

Concealed Wines

Seuraa meitä myös Instagramissa @vattuniemenviinikerho

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s