Luovuus Kukkii Kaaoksesta on uudehko ravintola Helsingin Pikku Robertinkadulla. Ravintola itse luonnehtii tyyliään näin: ”Me uskomme aitoihin makuihin, aitoihin ihmiskohtaamisiin ja aitoon nautiskeluun. Pieni pilke silmäkulmassa kuuluu talon tapaan”. Kaikki yllämainittu toteutui illallisella, jopa se pilke silmäkulmassa, yksi tarjoilijoista viihtyi niin hyvin työssään, että tanssahteli tuodessaan annoksia pöytään.
Ravintolan sisustus tuo mieleen Mummolan tai suvun mökin, johon on koottu kaikki perheen aarteet, joille ei muualta löydy paikkaa. Sisustus on siis monenkirjava ja huokuu menneitä aikoja, samalla tuoden Suomalaiselle asiakkaalle hyvin tutun kodinomaisen tunteen, niin moni elementti tuo mieleen lapsuudenkodin tai mummolan. Vaikka sisustus on monenkirjava, ei tila kuitenkaan ole rauhaton, päinvastoin, kokonaisuus luo ravintolaan seesteisen tunnelman.




Ruokalista on vaihtuva, menu koostuu pienistä annoksista, jotka voi joko ostaa erikseen tai menuna. Annoksien hinta on 12€ ja menuun 45€. Ravintolan omistavat Helsingin ravintola skenestä tutut Samu Räsänen ja Rico Aaltonen, molemmat olivat tarjoiluvuorossa illallistaessamme ravintolassa, Rico toimi meidän isäntänämme, sillä tässä yhteydessä tarjoilija sana ei vaan sovi täysin kuvaamaan asiakaspalvelukokemusta. Rico oli tietenkin asiantunteva, mutta myös sopivan rento, hän huomioi myös hienosti Briteistä saapuneen vieraamme. Annoimme Ricolle vapaat kädet niin juomien kuin ruuan suhteen, emmekä pettyneet. Maistoimme yhteensä 11 ruoka-annosta, toinen toistaan herkullisempia. Mieleenpainuvimmat olivat valkoinen parsa vihreän omenan kera, carpaccio hevosesta ja kateenkorva burgeri, jälkiruuat olivat myös erinomaisia.





Annokset olivat yksinkertaisia, laadukkaista raaka-aineista valmistettuja herkkuja. Turha hifistely oli jätetty pois, raaka-aineet oli nostettu kunniapaikalle ja kokonaisuus toteutettiin erinomaisella taidolla. Makumaailmaltaan annokset olivat herkkiä, annoksissa nähtiin kalaa, mereneläviä ja hieman myös lihaa. Menusta suuri osa oli raaka, raakakypsytettyä tai vain pintakypsytettyä. Ruoka-annoksissa toistui myös pääsääntöisesti hillitty referenssi Aasialaiseen makumaailmaan, ruuat eivät kuitenkaan olleet Aasialaisesta keittiöstä tuttuja, Sushia lukuun ottamatta. Sushi oli ”Tee se itse” meiningillä pöydässä koottava annos, joka ajatuksena kuulosti melko hasardilta, mutta yllätyksekseni valkoinen paitani pysyi valkoisena ja makunystyrät olivat varsin tyytyväiset lopputulokseen! Juoma valinnat osuivat myös kohdilleen todella hyvin, erityisesti mieleen jäi Garreliere La Coulée Douce Chenin Blanc – maussa kivellisiä hedelmiä, hunajaa ja raikasta omenaa, puolikuiva viini oli yllättävänkin raikas ja jälkimaku hapokas.
Ravintolasta on vaikea löytää kehityskohteita, niin vaikeaa, että en edes yritä. Todettakoon, että Hesarin arvostelu 5/5 osuu naulankantaan ja yhdyn myös Hesarin ajatukseen siitä, että tämä ravintola ei varmasti sovi kaikille.
Luovuus Kukkii Kaaoksesta
To-Ma 17-01
Pieni Robertinkatu 13