Papayasalaatti

Kesän ajan pidetty hieman luovaa taukoa ja hiottu uusia reseptejä! Ennen lomia sain työkaveriltani ohjeen Vihreään papaya salaattiin, hänellä kun on vahvemmat siteet Thai -ruokaan kuin minulla.

Resepti, jonka sain, on kuitenkin aika lailla raakile, ja vaati hieman tarkennusta, alla resepti jonka sain:

jep, jos haluat ihan ”aidon” salaatin tehdä niin suosittelen seuraavia raaka-aineita: papaija, chili, sokeri (tai palmusokeri), 1/2 valkosipulinkynsi, ”kapi” (katkaraputahna), kalakastike, lime, tomaatti, me yleensä heitetään sekaan vielä vähän porkkanaa ja vihreitä tankopapuja. Ekaks vsip, chili, sokeri mortteliin hakattavaksi, sekaan ”kapi”, limen mehua ja kalakastiketta, kun on suhteet oman maun puolesta kohdallaan, loput sekaan ja hieman lusikoi kaiken yhteen

Ja tässähän jää aika paljon arvailun varaan, joten alla raaka-aineet siinä suhteessa, johon me päädyttiin

Raaka-aineet

1 punainen chili

1 rkl sokeria tai palmusokeria

½ valkosipulin kynsi

½ tl katkaraputahnaa

1 rkl kalakastiketta

1 limen mehu

½ Vihreä papaya, eli raaka miltei kivikova papaya

1 porkkana

Paahdettuja maapähkinöitä

Valmistus

Hienonna chili. Laita chili, sokeri ja valkosipuli mortteliin ja hiero/hakkaa tahnaksi. Lisää katkaraputahna, kalakastike ja limenmehu sekoita tasaiseksi. Kaada kastike salaattikulhon pohjalle. Kuori ja halkaise papaya, poista siemenet. Halkaise papayat vielä pituussuunnassa. Raasta tai viipaloi mandoliinilla papaya ja porkkana kulhoon. Sekoita kaikki ainekset keskenään, niin, että kastike levittyy tasaisesti. Mukaan voit lisätä tomaattia tai vihreitä tankopapuja. Anna salaatin maustua jääkaapissa noin puolen tunnin ajan, tai pidempään, tämä paranee, kun saa maustua pidempään. Lisäsin itse alkuperäiseen reseptiin vielä paahdetut, suolaamattomat, maapähkinät, tuovat kivaa rapeutta salaattiin.

Raaka-aineista

Vihreää papayaa ja katkaraputahnaa et löydä perusmarketista. Kävin hakemassa nämä Hakaniemen hallin vierestä Vii-Voan liikkeestä. Kyseiset raaka-aineet löydät todennäköisesti kaikista aasialaisista elintarvikemyymälöistä, joista löytyy tuoretuotteita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s