Komero ja Kauppahalli24 testissä

Sain testiin komeron ruokakassin kauppahalli24.fi -palvelun kotiin toimittamana. Komeron kassi sisälsi raaka-aineet ja Henri Alénin reseptin kahden hengen pastaan. 

Kauppahalli24

Tilasin ruoat maanantaina, aikaisin toimitusvaihtoehto oli tiistaina, mutta meille sopi parhaiten keskiviikko, otin siis toimituksen keskiviikolle. Valittavana oli toimitusaikoja kahden tunnin aikahaarukoissa. Tiistaina sain kuitenkin tekstiviestin, jolloin tuo aikahaarukka tarkentui puoleen tuntiin. Tästä erittäin suuri plussa, kuka haluaa istua himassa kaksi tuntia kauppakassia odottamassa. Myös ostosten tekeminen kauppahalli24.fi -palvelussa oli helppoa ja nopeaa.

Komeron kassi ja resepti

Kassi siis sisälsi 15 minuutissa valmistuvan pasta-aterian kahdelle.DSC03695 Hyvin yksinkertaiselta näytti raaka-aineet, mutta ei anneta sen hämätä!

Ohjeet olivat helpot, keitä pasta, pilko valkosipuli, makkara ja persilja. Paista sipuli, lisää makkaraa, paista vielä hetki, lisää tomaattisoosi, hauduta 10 minuuttia. Lisää valutettu pasta ja persilja ja ruoka on valmista.

Uskaltaisin väittää, että onnistuu vähemmänkin kokeneelta kokilta. Suurta ihmetystä ja hilpeyttä aiheutti pieni oliiviöljypussi, joka oli mukana. Eikö voisi olettaa, että jokaisesta kodista, jossa aiotaan ruokaa laittaa, löytyisi jonkinlainen paistamiseen soveltuva öljy? Hieman turhaa pakkausmateriaalia sanoisin!

Italialaista pastaa ”Cape Town”

Ruoka oli siis helppo valmistaa ja se valmistui noin 15 minuutissa. Epäilin vahvasti, sitä, onko ruuassa riittävästi makua, kastikkeeseen kun ei lisätty mitään mausteita valkosipulin ja makkaran lisäksi. Pasta oli maukasta, mietoa ja yksinkertaisen makuista arkiruokaa. Helppoudessaan nerokas annos. Ainoa asia, jota henkilökohtaisesti muuttaisin, on annoskoko, mielestäni ruokaa oli kolmelle, ei kahdelle.

 

Komeropussin hinta vaihtelee 5-10€ välillä riippuen siitä, minkä reseptin raaka-aineet se sisältää!

Alla lista ruokakaupoista, jotka myyvät komeropusseja!

DSC03699

5 vastausta artikkeliin “Komero ja Kauppahalli24 testissä”

    1. Samaa valitteli työkaveri päivällä. Itselläö ei samaa ongelaa, kun tilasin verkkokaupasta, sillonhan tuotteita ei kuiteenkaan pääae hypistelemään.

      En usko, että ruokabloggarit on ihan näiden kooohderyhmää,omatkin taidot riittää tämäntyyppiseen kokkaiiluun, mutta hauska kokeilu ja hauska todeta, miten nopeasti tuli kelpo annos pastaa!

      Tykkää

      1. Hei idak82!
        Kiitoksia hienosta ja kattavasta blogipostauksesta! Totta, oliiviöljyä monen taloudesta jo löytyy, mutta esimerkiksi jos Komero-pussin ottaa mökille, saattaa sieltä oliivöljy puuttua. Eihän haittaa, että jaamme postaustasi omissa somekanavissamme? 🙂
        – Noora/KomeroFood

        Tykkää

      2. Hei,

        Toki saatte jakaa!

        Ymmärrän toki, että kaikilla ei öljyä kotona välttämättä ole, itseä vain tuo ”turha” pakkausmateriali vähän harmitti!

        Ida

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s