Ravintola Yume

Modernia aasialaista ruokaa – tai ainakin näin he itse sanovat. Käymme keskimäärin kerran vuodessa Yumessa syömässä, näin ollen menyy on joka kerta uusi.

DSC02735
Ruokaa odotellessa

Tällä kertaa meny oli aasialaisia Kalifornian twistillä, tosin myös street food näkyi vahvasti menyyssä, lisäksi sushit olivat palanneet listalle. Päädyimme valitsemaan alkuun kahta ruokalajia Snacks -listalta; Lohi Sashimia ja Marmorihärkää.

DSC02738
Marmorihärkää papadumeilla

Marmorihärkä tarjoiltiin papadumeilla chilillä ja wasabimajoneesilla höystettynä, aivan älyttömän hyvää! Meni saman tien papadumien tekeminen kotona kokeiltavien ruokien joukkoon, kunhan löydän Uridjauhoja.

DSC02739
Lohi sashimi Yuzu-kastikkeella

Toisena alkuruokana söimme Lohi sashimia yuzukastikkeella. Kala oli tuoretta ja sashimi sinällään oli oikein hyvää. Yuzu kastike oli mielyttävällä tavalla tulinen. Annos ei kuitenkaan yllättänyt, näin ollen se jäi valitettavasti marmorihärän varjoon.


Ruokien kanssa tilasimme Ranskalaisen Pinot Noir -viinin, riittävästi happoa ja ryhtiä, jotta se sopii mDSC02736yös tulisten ruokien kaveriksi, mutta ei niin täyteläinen, että herkät maut jäisivät sen varjoon. Positiivisena yllätyksenä pöytään tuotiin Pinot Noir lasit, tämänhän pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta monessa ravintolassa Helsingissä tätä ei ole vielä ymmärretty.

Viini oli aika tyypillinen ranskalainen Pinot Noir, siinä oli kaikki ne piirteet joiden oletinkin löytyvän. Valitettavasti tämän kaltainen viini kaipaa todella paljon ilmausta, eikä sitä aikaansaada lasissa hetkessä, vaikka lasi olikin oikeanlainen.


Pääruuiksi valikoitui Ankankoipi Bo Ssäm ja Teriyaki Lohi, lisukkeiksi valitsimme Seesamisalaattia ja Paistettuja kasviksia.

DSC02742
Ankankoipi Bo Ssäm

Ankankoipi Bo Ssäm oli valtavan herkullista! Bo Ssäm on siis korealainen ruoka, joka perinteisesti valmistetaan possusta. Liha kuivatetaan ensin pitkään suolapedissä, jonka jälkeen se kypsennetään hitaasti. Lopputuloksena murea ja rapea liha, ei yhtä revittävä kuin nyhtöliha, mutta likimain. Bo Ssäm tarjoilitiin salaatinlehtien, Yuzu-lehtien, Hoisin -kastikkeen, korealaisen BBQ -kastikkeen ja marinoitujen kasvisten kera. Bo Ssäm syödään tortillan tapaan, tortillan osaa Bo Ssämissä edustaa salaatinlehdet.

Lohi Teriyaki
Lohi Teriyaki

Lohi Teriyaki yllätti erikoisilla lisukkeilla. Grillatun lohen päällä oli salaatti, jonka pääraaka-aineet olivat punajuuri ja omena. Valitettavasti itse teriyakikastike olisi voinut olla aavistuksen maukkaampi, kastike jäi hieman voimakkaiden lisukkeiden varjoon. Muuten annos oli oikein herkullinen, sekä ulkonäöltään, että makuyhdistelmiltään.

Jälkiruuaksi riitti tällä kertaa espressot. Lopputuloksena Yume on edelleen käymisen arvoinen ravintola, parhaimmillaan Yumesta saa kotikeittiöön uusia ideoita ja heikoimmillaankin hyvää ruokaa. Hieman ihmettelimme hintatason huimaa nousua viime käynnin jälkeen, ilman tätä, arvio olisi ollut hieman parempi. Tällä kertaa Yume saa minulta arvosanan 4/5.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s