Sitruunapiiras eli Lemon tart

Sitruunaleivonnaiset ovat suosikkejani. Jenkeissä matkustellessani syön aina vähintään kerran suurta herkkuani, Lemon tart -sitruunapiirasta. Pitkään olen miettinyt tämän herkun kotona leipomista, nyt sain vihdoin toteutettua tuon ajatuksen!

Raaka-aineet

Taikina

150 g Huoneenlämpöistä voita

1.2 dl Sokeria

0.5 tl Vaniljaatankoa rouhittuna

0.5 tl Suolaa

4 dl Vehnäjauhoja

Täyte

2.4 dl Sokeria

3 Kananmunaa

1 rkl Sitruunankuorta raastettuna

1.25 dl Sitruunanmehua

1.2 dl Jauhoja

1 rkl Tomuoskeria koristeluun

Sekoita voi, sokeri vanilja ja suola keskenään, lisää jauhot hiljalleen ja nypi taikina tasaiseksi. Painele kakkuvuoan pohjaan ja reuonille, jäähdytä jääkaapissa 30 minuutin ajan. Paista piirakkapohjaa 175 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Valmista täyte: Vatkaa kaikki raaka-aineet keskenään tasaiseksi massaksi. Kaada paistettuun piirasvuokaan ja kypsennä uunissa 30 minuutin ajan, tai kunnes täyte on hyytynyt. Mikäli piirakkapohjan reunat ovat kovin ruskeat, voit suojata ne täytteen kypsennyksen ajan uunisas alumiinifoliolla. Siivilöi pintaan tomusokeria paistamisen jälkeen.

DSC02730

Tarjoile sellaisenaan tai suklaakastikkeen kera!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s