Filippiinit osa 2

Ekasta osasta onkin vierähtänyt aikaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaa. Momo Beach housen rauhalliselta rannalta ja pieneltä resortilta siirryimme toiselle puolelle Panglaon saarta Alona Beachille. Siirryimme samalla myös pienestä hotellista suureen. Alona beachiltä käsin tutustuimme myös Panglaon sisarsaaren, Boholin, nähtävyyksiin. Panglao itsessään on hyvin pieni saari.

Bohlin saarelta löytyy nähtävyyksiä kuten maailman pienin kädellinen, Tarsier ja suklaavuoret. Lisäksi alueella voi harrastaa sukeltamista, snorklailua ja erilaisia muita aktiiviurheilulajeja.

Henan Resort

Yövyimme Henan nimisessä viiden tähden hotellissa. Henan oli vastavalmistunut resortti alueella ja koostui hotellista ja siihen kuuluvista villoista. Alueella oli 3 uima-allas aluetta, useita ravintoloita sekä allasbaareja. Lisäksi hotellilla oli oma ranta-alue käytössä. Kokonaisuuteen kuului myös kuntosali, aamujooga piha-alueella sekä paljon maksullisia lisäpalveluita.

Ulkoiset puitteet

Henanissa kaikki on ulkoisesti hyvässä kunnossa. Uima-altaat on suunniteltu hyvin, aurinkotuolit ovat mukavia, huoneet tilavia. Hotelista löytyy pieni kauppa, josta voi osta tarvittavat vedet, aurinkovoiteet, pientä purtavaa jne. Ainoa huomautettava asia on huoneiden heikko äänieristys. Ravintolat ovat valitettavan meluisia, hotellin koon vuoksi, ne ovat hallimaisia tiloja, joissa äänierstystä ei ole. Kuntosali on hyvin varusteltu. Hotelli on puhdas ja siisti. Hotellin henkilökunta huolehtii myös siitä, että hotellin ranta-alue pysyy puhtaana.

Henkilökunta

Henkilökunta on Henanin heikoin lenkki. Henkilökuntaa on joka paikassa, ja henkilökuntaa on paljon. Valitettavasti kuitenkin asiakaspalvelu on henkilökunnalle täysin vieras käsite.

Allasbaarissa saattaa samaan aikaan seistä 6 tarjoilijaa tiskillä, mutta kukaan ei palvele asiakasta. Kun vihdoin saat tilauksen tehtyä, tilausta ei koskaan toimiteta, saat kävellä tiskille uudestaan ja tehdä tilauksen uudestaan. Allasbaareista on myös poikkeuksetta aina jokin loppu; mangot, olut, jopa vesi. Matkaa lähimpään toiseen ravintolaan on pisimillään 200 metriä, joten kyse on palvelualttiudesta, onko tarjoilija valmis hakemaan puuttuvan tuotteen asiakkaalle.

Aulapalveluissa luvataan asioita, jotka eivät koskaan toteudu. Meille luvattiin kuitti luottokorttihyvityksestä, jouduimme vaihtamaan maksukorttia, sillä alkuperäinen maksukortti oli tullut pankkiautomaatin syömäksi. Tätä kuittia saimme kuitenkin käydä kysymässä joka päivä. Lopulta tuo maksuhyvitys alkuperäisestä maksusta tuli luottokortille vasta kun nostimme kotimaassa asiasta luottokorttiyhtiölle dispute -casen.

Pesulaan jätettyjä pyykkejä saa käydä kysymässä moneen kertaan, kukaan ei kuitenkaan osaa kertoa, että hotellin vieraan pitää olla paikalla huoneessa, kun pyykit tuodaan. Kun varaat kiertoajelun, ei kuski ole ajoissa. Kun kuski saapuu, kysytään hotelli vieraalta, onko tämä teidän kuski. Mistä me voimme tietää, kuka meidän kuski on, hotellihan kuskin on tilannut. Asiakaspalvelu ontui niin pahasti, että se meni välillä jopa koomisuuden puolelle. Meille tuli tunne, että henkilökunta koki olevansa etuoikeutetussa asemassa, koska he työskentelivät niin hienossa hotellissa. Tämä kuitenkin paistoi asiakkaille päin välinpitämättömyytenä.

Henkilökunta käytti myös aikaa täysin turhanpäiväisiin asioihin. Hotellin ravintolan kokit esittivät joka ilta tanssin ravintolan rappusilla. Tänä aikana käytännössä koko Ravintola oli pysähdyksissä. Esitys oli varmasti suunnattu ihasteleville Aasialaisturisteille, meitä esitys ei kauheasti lämmittänyt.

Ravintolat

Hottelli tarjoaa aamiaista kahdessa ravintolassa. Toinen sijaitsee päärakennuksessa ja toinen rannan tuntumassa. Molempien kohdalla ongelma on hallimaisuus, sisällä meteli on korvia huumaava. Rantaravintolassa pääsee onneksi syömään ulos, tämä pelastaa tilanteen. Ruokapuoli kuitenkin ontuu, aamiaistarjonta on laaja, mutta se on suunniteltu aasialaisille asiakkaille. Länsimaiselle syöjälle valittavaksi jää muutama leipä, kananmunaa, pekonia ja hieman hedelmiä, ei ihan viiden tähden arvoinen suoritus.

Lounaalla ravintoloissa tarjolla on myös buffet ruokailuvaihtoehto. Rantaravintolasta saa myös hampurilaisia ja muuta snacks -tyyppistä ruokaa. Ruokaa voi myös tilata allasbaareihin. Tosin henkilökunta pyrkii parhaansa mukaan estämään asiakkaita tilaamasta ruokaa allasbaareihin. Parhaassa tilanteessa yritin tilata rannalle pientä purtavaa klo 15:00 jolloin tarjoilija kertoi, että keittiössä on noin 45 minuutin jono ja että minun kannattaisi odottaa, sillä klo 17:00 alkaa happy hour, jolloin oluen kanssa tarjoillaan ilmaiseksi suolapähkinöitä. Tilasin silti ruokaa ja ruoka tuli kymmenessä minuutissa.

 

Olimme uuden vuoden Henanissa. Tällöin rantaan oli järjestetty hotellin asukkaille lisämaksusta Gaala-illallinen. Tämä tarkoitti sitä, että koko hotellin kaikki ravintolat suljettiin uuden vuoden aattona viimeistään klo 18:00. Ranta oli myös hotellin asukkailta pois käytöstä käytännössä 2 vuorokautta. Erittäin häiritsevää, maksaahan kaikki asukkaat hotellin palveluista. Itse Gaala-illallinen oli suhteettoman kallis verrattuna paikalliseen hintatasoon, eikä usean tunnin Gaala-illallinen muutenkaan kiinnostanut meitä. Positiivisena puolena hotelli järjesti hienon ilotulituksen Gaala-illallisen päätteeksi.

Kokonaiskokemus Henanista oli surkea, antaisin kokemuksesta 3 tähteä, vaikka tilat olivat hulppeat!

Alona Beach

Alona Beach on Panglaon ja koko Boholin suurin turisti alue. Alueen suurin turistiryhmä on aasialaiset turistit, mutta nyt jo oli nähtävissä suuri osa Ruotsalaisia ja muutamia Suomalaisia ja Saksalaisia seurueita. Ranta on kohtalaisen pieni alue. Rannalla on useita hotelleja ja ravintoloita. Rannalla on myös muita palveluita, joista tärkein on erilaiset sukelluskoulut ja sukellusreissujen tarjoajat. Boholin edustalla onkin mahtavat mahdollisuudet sukeltamiseen ja snorklaamiseen.

Kun rannalta poistuu, löytyy Alonan kaupunki. Kaupunki on pieni. Kaupungissa on muutamia ravintoloita, hieman edullisempia kuin rannalla ja tarjonta on monipuolisempi kuin rannalla. Lisäksi kaupungissa on muutamia parempia kauppoja, kuin rannan rihkamakaupat ja pankkeja, joista saa nostettua käteistä.

Boholin nähtävyydet

Bohlilla on jonkin verran nähtävyyksiä, tärkeimmät ovat Chocolate hills ja Tarsieri konservatorio. Lisäksi on mahdollista käydä tutustumassa Perhos-konservatorioon ja erinäisiin pienempiin nähtävyyksiin. Lisäksi tarjolla on erilaisia urheiluaktiviteetteja, sukellusta ja delfiinien katselua.

Tarsier

Tarsierit ovat maailman pienin kädellinen, ei siis apina, mutta jonkinlainen apinan esiaste. Laji on äärimmäisen uhanalainen. Tarsier konservatorioita on useita Boholilla, Tarsiereja pääsee katsomaan, tosin otukset nukkuvat päivisin, joten on oltava hiljaa ja salamaa ei ehdottomasti saa kuvatessa käyttää. Suloisia otuksia ovat kuitenkin!

Chocolate hills

Chocolate hills kukkuloilla ei ole nimestään huolimatta mitään tekemistä suklaan kanssa. Vuoret ovat sokeritopan muotoisia kukkuloita, joita on tuhansia, ainakin 1260. Kukkuloita on silmänkantamattomiin, hassu näky. Nimensä kukkulat ovat saaneet kesäkaudelta, jolloin kuumuus polttaa kukkulat suklaan ruskeiksi.

Boholiin voi tutustua myös esimerkiksi vuokraamalla skootterin, mutta alueen liikenne on mielenkiintoista, joten jonkinasteista rohkeutta tällainen ratkaisu vaatii. Liikenteessä pyörii jos jonkinmoista menopeliä!

DSC03059

Filippiinit osa 1 artikkelin löydät täältä:

Filippiinit osa 1

Paras aika matkustaa Filippiineille on Tammi-Maaliskuussa, tällöin lämpötila on vielä suomalaisittain siedettävä. Paikallisten kesälomat ovat Maalis-Toukokuussa, tällöin alueella on ruuhkaista ja erittäin kuumaa!

 

3 vastausta artikkeliin “Filippiinit osa 2”

  1. Alona beach Boholilla? Eikös se kuitenkin ole myöskin Panglaolla? Tai ainakin muutama vuosi sitten oli.. Vai onko Boholilla kenties toinen saman niminen paikka?

    Tykkää

    • Kiitos kun huomasit. Reissusta on jo vierähtä yt puoli vuotta, joten muisti pätki. Korjaan jutun 😊. Tosin onhan Panglao osa Boholia, mutta erillinen saari silti.

      Tykkää

Jätä kommentti